|
Spengler , ehkä vähän huvittavasta nimimerkistään huolimatta, on saavuttanut arvostusta geopolitiikan kommentoijana. Hän on kirjoittanut kolumnejaan jo kymmenen vuoden ajan hieman epämääräisessä Asia Times -julkaisussa. Alkuvuodesta henkilö nimimerkin takaa paljastettiin: David P. Goldman, uskonnollinen juutalainen pankkiiri, joka aloitti amerikkalaisen First Things -julkaisun toimittajana. Entisenä pankkiirina, nykyisenä täysipäiväisenä poliittisena kommentaattorin hän pystyy aika luontevasti yhdistämään maailmanpolitiikan sijoittamiseen. Hän on kirjoittanut myös kullasta vakuutuksena Yhdysvaltain ja dollarin romahdusta vastaan. Tässä hän esittelee näkemyksiään CNBC:llä.
Tärkeintä, mitä Spenglerin kirjoittelusta olen poiminut, ovat perustelut sille, että monet valtiot, mukaan lukien öljyntuottajamaat ja Kiina, tukevat Yhdysvaltain dollaria. Tuo tuki voi jatkua, koska siinä on kysymys aivan perinteisestä voimapolitiikasta, jota puhdas taloudellinen logiikka, eli vaihtotaseen alijäämä ei ratkaise. Spengler jakaa maailman potentiaalisesti kahteen leiriin: Yhdysvallat, Kiina ja Intia voivat olla globaalin ajan ylikansallisia valtakeskuksia, joilla ei välttämättä ole ristiriitoja. Venäjä pystyy myös tulemaan toimeen kaikkien näiden kolmen kanssa. Suurvaltojen lisäksi on joukko kansoja tai ryhmittymiä, joita voidaan kutsua kapinallisiksi ja joita ehkä yhdistää Islam. Tässä jaottelussa näkyy Israel-myönteisyys, palestiinalaisia ja muita muslimeita pidetään riidanhaastajina. On kuitenkin mahdollista , että Afghanistanin ympärillä Yhdysvaltojen ja mantereen kolmen suurvallan intressit yhtyvät (Kiina vastaan uiguurikapinalliset, Intia vastaan Pakistan ja Venäjä vastaan tshetsheenit yms.).
Mitä muita implikaatioita tällaisella kehityksellä olisi, jää toiseen kertaan mietittäväksi. Tärkeintä on ymmärtää, että Yhdysvaltain valtiontalouden alijäämän täytyy olla todella suuri, jotta se lyhyellä tähtäimellä saisi muut valtiot ottamaan riskin ilman Yhdysvaltoja pärjäämisestä. Obaman aikana riski kuitenkin on , että hinta jenkkien turvallisuuskoneiston ylläpitämisestä tulee paikallisille potentaateille liian korkeaksi. Kullan ja hopean kannalta tärkeintä on ymmärtää se, että hintakehitys voi olla verkkaista, mutta sitten yllättäen räjähtää, jos paniikki dollarin romahtamisesta iskee.
Matias Forss
toimittaja, Kultainfo.com
This e-mail address is being protected from spam bots, you need JavaScript enabled to view it
|